Euroopan kartta Koneen säätiö

Tutkimuksen yhteiskunnallinen ja tieteellinen perusta

Tutkimus perustuu ajatukseen arvoista yhteiskunnan vakautta ja jatkuvuutta ylläpitävinä voimina, joihin taloudelliset ja yhteiskunnalliset ilmiöt vaikuttavat. Yksi näistä voimista on viime vuosikymmeninä ollut markkinoiden globalisaatio, jonka Theodore Levitt määritti vuonna 1983 teknologiavetoiseksi prosessiksi, jossa yritykset tuottavat standardoituja tuotteita eri maissa asuville samankaltaisille kohderyhmille.

Yritysten siirtyminen monikansallisesta globaaliin toimintaan sai kodinteknologian markkinat kasvuun 1980-luvulla. Informaatioteknologian ja viestinnän markkinat olivat vuorossa 10 vuotta myöhemmin ja 2000-luvulla mobiilit palvelut sekä sosiaaliset verkostot.

Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on Schwartzin teoria arvojen universaalista rakenteesta ja sisällöstä. Tutkimuksen keskeinen kysymys on, aiheuttaako yhteiskunnallinen muutos arvomuutoksia vai arvomuutokset yhteiskunnallisia muutoksia.

Alustavan analyysin perusteella tutkimuksen 34 vuoden ajanjakso jakautuu neljäksi toisistaan sosiaalipsykologisesti erottuvaksi kaudeksi:

  1. ’Kuluttajamarkkinoiden nousu’ (1981-90) sähköisti kodit uudenlaisella kotitalous- ja viihde-elektroniikalla.
  2. ’Tieto- ja viestintäteknologian nousu’ (1991-00) mahdollisti yksilölliset valinnat kotitietokoneiden ja matkapuhelinten kautta.
  3. ’Täsmäelämän ja uusyhteisöllisyyden aika’ (2001-05) synnytti mobiilipalvelut ja sosiaalisen median.
  4. ’Globaalin konformistisuuden aika’ (2006-15) toi markkinoille suljetut yhteisöt (e.g. Apple, Facebook)  ja ekosysteemit (e.g. Android, iPhone, Windows phone).
© Martti Puohiniemi 2016 - martti@puohiniemi.fi - ☎ +358 400 609 726